Julia Widgrén

Julia Widgrén (1842–1917) oli valokuvauksen varhainen pioneeri ja Suomen menestyksekkäimpiä 1860-luvulla uransa aloittaneita valokuvaajia. Widgrén avasi ateljeensa Vaasaan vuonna 1866 ja työskenteli 1900-luvun alkuun saakka. Hän omisti parhaimmillaan viisi valokuvaamoa ympäri Pohjanmaan, ja ansaitsi valokuvauksella yhtä paljon kuin vaasalaiset juristit ja lääkärit. Hän on ottanut yhden Suomen tunnetuimmista valokuvista kahdesta puukkojunkkarista, Antti Isotalosta ja Antti Rannanjärvestä, istumassa raskaissa kahleissa Vaasan vankilassa. Ateljee- ja maisemakuvauksen lisäksi monipuolinen valokuvaaja osallistui kansatieteelliselle kuvausretkelle muun muassa Vöyriin ja pohjalaisiin pieniin kyliin, sekä kuvasi maisemaa ja kaupunkiympäristöä.

Teemme taiteen ja tieteen yhdistävää tutkimusta vaasalaisesta valokuvaajasta Julia Widgrénistä. Työryhmämme kerää kaikenlaista aineistoa ja tietoa, joka liittyy Julian elämään. Pienetkin tiedonmuruset auttavat meitä eteenpäin. Jos omistat Julian kuvia tai tiedät hänestä jotain, ota rohkeasti yhteyttä. Hankkeen tuloksena syntyy kirja ja näyttely, joissa yhdistyvät nykytaide ja historiantutkimus. 

Julia-työryhmän kokoonpano:

Anne Puumala, toimittaja

Heta Kaisto, taidehistorioitsija

Hanna Koikkalainen, valokuvataiteilija, hkoikkalainen at gmail.com

Hanneriina Moisseinen, sarjakuvataiteilija

Anne-Mari Ahonen, graafikko, taiteilija